2015

soittoporukka koolla
Puikkoset 19.2.15
Musiikkitalo, konserttia ei saanut kuvata
Ukin Teatteri tuli katsastettua
Äitienpäivältä 2015
Kuva Tarinakerhossa 15.5.
Kalikasta
Kalikasta
Kalikasta
Taukojumppaa
Amorellalta 22.9.
Tarinakerhossa ASAHI-joogaa 9.10, esitt; Heli Koivulahti
köhäkurkuista 13.10. -15
kurttusista 13.10. -15
jurttusista 13.10. -15
kurttusista 13.10. -15
kurttusista 13.10. -15
joulujuhlan alku 12.12.-15

          luettelossa ei näy kaikki kerhojen kokoontumiset

13.1.  Tiistai kerhot perustettiin: Ruska,Kurttuset,Köhäkurkut
14.1.  Tietokonekerho Leppäkertut "polkaistiin" käyntiin, 4:n viikon päästä uusiksi
16.1.  Tarinakerho aloitti, mukana fysioterapeutti Tuula Tammelin, osall. yli viisik.
16.1.  Boccian harrastajat perustivat taas kerhon
19.1.  Hallituksen toinen kokous, kevät puolen ohjelmasta päätöksiä
22.1.  "käsityöläiset" perustivat taas kerhon, Puikkoset.
30.1.  Nyt käytiin uiskentelemassa Vesihovissa ja osa soppaili kaupungilla
13.2.  Pulinakerho aloitti, mukana nelisenkymmentä osallistujaa
17.2.  Ensimmäinen vierailu, Lallintalo, kimppakyydein alle kymenen osallistujaa,
         Lallintalo tupaten täynnä
3.3.   Tuolijumppa alkoi taas pienen tauon jälkeen tiistaikerhojen jatkeena
7.3.   Lasse Salo toi hopeaa EKL:n hiihtomestaruuskilpailuista, sarja 65 v
13.3. Kevätkokous/Tarinakerho toi "pankille" taas 54 osallistujaa. käsiteltiin                         kokoukselle kuuluvat asiat, mm.vastuuvapauden myöntäminen, tarinakerhossa           katseltiin video Himolan talviteatterin tuotoksesta.
19.3. Radion Sinfonia orkesterin konsertti Helsingin musiikkitalolla, osallistuttiin                   yhdessä Loimaan EST kanssa
20.3. Osallistuttiin pienellä joukolla "Oivalluksia Omaishoitoon" tilaisuuteen                       Kisariihessä
28.3. Bussilastillinen näki "Taivaan Tulet" Ukissa
4.4.  Kevätmyyjäiset yltivät lähes Joulumyyjäisten tasolle tulosvertailussa, suuret kiitokset niin ostajille kuin myös tarvikkeitten toimittajille, näillä on hyvä jatkaa
8.4.  Avaruusasiat tuli käytyä läpi Heurekassa, tuli oma kolikko sun muuta, osa 
      jäi tulematta syystä tai toisesta mutta osallitujia oli silti 66.
19-20.4. Virkistävä Tallinnanristeily tehtiin 40 hengen voimin aurinkoiseen Viroon.
        Laivan karaokessa voitto tuli Yläneelle, sun muuta mukavaa.....
8.5.  Äitienpäivää vietettiin miesten "kokatessa" (herkkuja pöydät notkuen)...
15.5.Tarinakerhossa aiheena Dubain matkalla otetut kuvat (talvikauden viimeinen)
20.5.Ulkoilupäivää vietettiin Savojärven molemmin puolin
20.5.Leppäkertut asettuivat kesätauolle ja jatkavat syyskuun toinen päivä
16.6.Kurttuset Kartanokodissa "pyöräilykauden" avauksessa (viikko kolmipyörällä)
2.7.  Vihdantekoa Otsolassa, vihtoja joulumyyjäisiin
4.7.  Retki Rauman kesäteatteriin, "Tankki Täyteen" näytös
11.7. Eläkkeensaajien torikahvivuoro
18.7. Kurttuset soittamassa " Reissu Veikon Sottiisissa " museolla
31.7. Rantapäivää vietettiin Kalikassa "mässäillen", ja oli siellä muutama urhoollinen
         saunassa ja uimassakin, kävijämäärä kaikkiaan kipusi yli puolen sadan
11.8. Kesäretki tehtiin täydellä bussilla ( 58 h.bussi ) Keskisen kyläkauppaan Tuuriin, jotain pientä oli jokaisen kassissa pois tultaessa, piristävä reissu helteestä
          huolimatta 
2.9.   Leppäkertut "tekivät" tikusta asiaa, syyskauden avaus
7.9.   Ikiliikkuja-Päivä Kisariihessä, Yläneeltä 7 osallistujaa
18.9. Syksyn ensimmäistä "Pulinaa" vietettiin kauneudenhoidon merkeissä
22-23.9. Kävimme kääntymässä Tukholmassa EKL:n edunvalvontaristeilyllä,
         pienen tietoiskun jälkeen heitimme viihteelle
24.9. Tarpeellinen määrä lyhteitä tuli taas tehtyä, nyt Kolinummessa.
30.9. Ulkoilupäivänä tarvottiin läpi "puolukkametsien" mölkkyä heitellen, hernekeitot
       syöden ja kahvit juoden, osllistujia kahta vaille linja-auto kuorma.
9.10. Tarinakerhossa aiheena ASAHI jooga, esittelemässä Heli Koivulahti    
          Kansalaisopistosta
16.10. Kävimme tervehtimässä Ruskon Eläkkeensaajia Ruskotalolla Iloisessa 
          Iltapäivässä, talo oli tupaten täynnä, yli 300
         Samaan aikaan lentopallojoukkueemme nappasi hopeaa EKL:n 
         mestaruuskilpailussa Pirkkalassa sarjassa yli 70v
23.10. Syntymäpäiväkutsut Op:n kerhohuoneella, kutsuttuja paikalla likemmän
          50, kerholaisten ohjelman lisäksi nautittiin lounas ja kakkukahvit.
25.10. Uskon puhdistuksen muistopäivänä järjestettiin Eläkkeensaajien kirkkopyhä
         Yläneen kirkossa ja kahvit seurakuntatalolla
30.10. Pulina-kerhossa tarjoiltiin kahvit, pelattiin bingo, tietokilpailtiin, kuultiin Irjan
          esitys ja pulistiin väli-ajat
2.11.  Hallitus kokoontui poikkeuksellisesti Otsolassa ( Salolla ).
7.11.  Teatteriretkellä Logomossa nähtiin miten mahdollisesti käy lottovoittajalle
13.11. Syyskokous teki valinnat vuodelle 2016. Tarinakerhossa Henna Mentu                 ja Janne Perho esittelivät luonnon mukaisia pesuaineita.
5.12.   Myyjäiset onnistuivat ennätyksellisen hyvin ja ylittäen odotukset, siitä 
           KIITOS MYYJÄISIIN OSALLISTUJILLE !
12.12. Joulujuhlat pidettiin täydelle Palloiluhalli yleisölle, Kestihovin tarjoilut järjestyl
          vät mallikkaasti, samoin muu ohjelma. Joulupukki ei muistanut ihan kaikkia
          lahjoilla mutta silti yleisö oli tyytyväinen.
28.12. Vuoden viimeinen tapahtuma, Hallituksen kokous Kestihovissa ( 2015 - ja    
          2016 Hallitukset ), tehtiin sille kuuluvat valinnat ja alkuvuoden toiminnan 
          tarkennuksia.